Viimeistä viedään

Huomenna takaisin pohjolaan. Viimeisen päivän kunniaksi kävin sushilla paikassa, johon piti jonottaa 15 minuuttia. Sushisetin päälle pyysin yhden kappaleen paikan erikoisinta nigiriä ja sain jotain ihmeellisen näköistä herkullisen rasvaista kalaa, jonka pinta paistettiin kaasupolttimella. Nam. Hyvästä sushiateriasta tulee mainion freesi fiilis, ei sellaista ähkyä kuin jostain pitsasta.

Pidin läksiäispuheen perjantaina, viimeisenä koulupäivänäni. Haikeaa. Ulkomailla opiskellessa tutustuu usein ihmisiin, joita ei ehkä koskaan enää tule nähtyä. Onneksi on Facebook.

Vietimme läksiäisiä izakayassa norjalaisten ja japanilaisten kanssa. Sain läksiäislahjaksi kummitusvessapaperia niiltä japanilaisilta, joiden kanssa kävin Dazaifussa. Liikuttavaa!

Japaniin voisi tulla seuraavan kerran kavereiden kanssa. Yhdessä on hauskempi reissata ja nauraa kaikille ihmeellisyyksille. Ehkä Fukuokaankin voisi vielä joskus palata opiskelemaan, ellei välttämättä halua nähdä jotain uutta paikkaa. Genki JACS on kyllä mainio koulu. Opiskelukokemus yllättäen muuttuu kun opiskelija on asiakas, eikä opettajan alainen tai pakollinen riesa, niinkuin julkisissa kouluissa.

Hieno reissu takana. Jos yksin kotona datailu on no-lifeä, niin tämä on kai sitten sitä lifeä. Niitä asioita, jotka tekevät elämästä mielenkiintoista. Kotiin päästyäni haluan liiallisen lifetyksen vastapainoksi pelata viikon jos toisenkin Skyrimiä. Voisi tehdä kunnon annoksen lihapullia, tomaattikastiketta, tzatzikia ja riisiä, joista näin unta eräänä yönä. Sauna ja olutkin kelpaisi.

Dazaifu

Perjantain izakaya-iltamissa kaksi japanilaista noin kolmekymppistä naista kutsuivat minut reissulle Dazaifun temppeliin seuraavana päivänä. Otin kutsun vastaan, vaikka ennakko-odotukseni temppelien kiinnostavuudesta eivät olleetkaan kovin korkealla.

Tapasimme lauantaina keskustan juna-asemalla ja ostimme setit, joilla sai menopaluun temppeliin ja japanilaisen teeannoksen. Oli tosi jees liikkua japanilaisten kanssa, kun ei tarvinnut itse yrittää tulkita reittiohjeita, selvitellä millainen lippu pitää ostaa tai muutenkaan huolehtia mistään mitään. Oli myös hyvä päästä puhumaan japania. Pitäisi hengata enemmän japanilaisten kanssa niin oppisi puhumaan luontevammin.

Japsit taisivat tykätä minusta aika paljon ja olivat kiinnostuneita Suomesta. Näytin heille kännykästä löytyneitä bilekuvia ja maisemia Suomesta. He olivat huvittuneita kun kerroin teekkarien Otakut ry:stä ja Otaniemessä olevasta tiestä nimeltä "Otakuja". Toinen naisista piirsi mangaa ja oli jonkin sortin otaku. Hän oli lukenut mm. Berserkiä ja Kaijia. Hän kertoi pitävänsä hevimusiikista, ja tykkäsi kovasti kun linkitin hänelle illalla mm. Nightwishiä, Turisasta ja Indicaa.

Temppeli ylitti odotukseni ja oli tosi nätti. Kuvat kertokoot loput.

Dazaifun kaupunginosa

Lopuksi kävimme vielä vähän matkan päässä olevassa buddhalaisessa temppelissä ja museossa. Harvoin mistään asiasta saa nykyään viboja, mutta tuhat vuotta vanhat viisimetriset buddhapatsaat herättivät ihmetystä.

Yakiniku

Tämän viikon perjantaina rillattiin, eli mentiin yakiniku-ravintolaan. Yakiniku on vähän kuin shabu-shabu, mutta pöydän keskellä onkin padan sijaan pannu. Oli kiva syödä pitkästä aikaa kunnolla lihaa, kun ravintola-annoksissa sitä on yleensä niin vähän. Lihan laatu ei kuitenkaan ollut yhtä hyvää kuin mihin Suomessa on tottunut.

Seurueessamme oli nelikymppinen australialainen military drill instructor. Hän oli juuri semmoinen sanavalmis ja spontaani hassuttelija joka on aina tilanteen tasalla. Ei ollut vaikeuksia huudella viereisen pöydän tytöille ja tarjoilijoille.

Vähän roihahti

Jääpala auttoi

Grillattuamme muna tulessa menimme jätskille jäähdyttelemään. Muiden lähtiessä kotiin menin toisen porukan kanssa izakayaan.

Sake Matsuri

Viime viikon lauantaina kävimme eräässä raflassa sakejuhlissa. 15 euron sisäänpääsymaksulla sai maistella neljää eri juomaa, joista oikeastaan luumuviini oli ainoa jota voisi kuvitella ostavansa. Muut olivat omilla tavoillaan pahanmakuisia sakeja. Join silti.

Juhlia juonsi lupsakka musta mies ylitsevuotavan amerikkalaisella aksentilla. Tapahtumassa hienointa oli perinteinen taiko-rummun soitto.

Menimme kreppikahvilan, purikuran ja izakayan kautta klubille nimeltä Fubar. Fubar oli ihan täynnä nuorisoa (noin 5 ihmistä per neliömetri) ja asiakkaista noin kolmasosa oli ulkomaalaisia. Tanssiminen oli kielletty! Tämä siksi, että uusien sääntöjen mukaan vain klubiluvallisissa paikoissa saa olla tanssilattia, ja Fubarilla oli vain baarilupa. Ehkä joku klubiluvallinen paikka oli ajanut tällaisen säännön läpi. Byrokraatit kiusaavat ihmisiä täälläkin. Tosin kieltoa ei yllättäen valvottu kovin ankarasti.

Crepes

Mielenkiintoinen seinäkoriste kahvilassa

Purikura (purinto kurabu, print club) tarkoittaa valokuvauskoppeja, joissa tytöt ottavat hömppäkuvia kavereiden kanssa ja koristelevat ne teksteillä ja kuvilla.

Izakayan menyy

Kaikki hauska kielletty

Tiivis tunnelma

Shabu-shabu

Viime viikon perjantaibileet olivat shabu-shabu-ravintolassa. Shabu-shabussa ruokailijat kypsentävät pöydän keskellä padassa kiehuvassa liemessä kasviksia ja lihapaloja ja dippaavat niitä erilaisiin kastikkeisiin. Meidän ateriaamme kuului mm. hevosenlihaa, kanaa ja sieniä seesam- ja hapanimeläkastikkeilla. Ihan hyvää oli ja lisää sai tilata rajattomasti. Harmi kyllä olin sijoittunut nurkkaan kauas japanilaisista, sveitsiläisen pissiksen viereen.

 
Iltahan jatkui sitten perinteiseen tapaan mihinkäs muualle kuin izakayaan. Siellä oli parempi meininki. Viereisen pöydän nuori korealainen bisnesnainen joi seurueessamme olleen ranskalaisen kundin mansikkamaitodrinkin, koska se oli kuulemma "swiito gaaru drinku", ja antoi tilalle kaljan.

Sinne meni swiito gaaru drinku.

Naisellinen savuke

Juoma oli sakea

Is dis humor?

Tenjin, Fukuokan ydinkeskusta.